Kädentyöt kuuluvat oleellisena asiana steinerpedagogiikkaan ja niiden tekemisestä on tämä "steineräitikin" päässyt nauttimaan oman "steinerkoulu-uransa" aikana. Lukuvuodelta 2013-2014 osui tänään käteeni itse veistetty voiveitsi, joka on toistaiseksi ainakin ollut vain koristeena. Veistourakka oli niin tuskainen, että eihän lopputulosta raaski käyttää :-) Varsinkin oksanpaikka oli melkoisen haasteellinen veistettävä, mutta valmista tuli lopulta.
Toinen lukuvuodelta 2013-2014 peräisin oleva kädentyö, joka osui tänään kohdalle, on veden ja saippuan avulla tehty huovutustyö. Tämä oli myös mielenkiintoinen työ, koska en ollut mitään tätäkään vastaavaa koskaan ennen tehnyt.
Viime lukuvuonna aloitettu isompi nukke ja tänä lukuvuonna aloitettu pikkunukke ovat edelleen kesken. Tämä ei johdu siitä, etten olisi tykännyt ommella nukkeja käsin. Jotenkin vaan moni homma tuntuu jäävän minulta kesken, kun en syvällä sisimmässäni usko osaavani tehdä niitä valmiiksi. Näin on tainnut käydä nukkejenkin kanssa. Ja toisaalta kyse lienee myös tahdosta. En vaan saa tehtyä joitakin asioita, vaikka suunnittelen ne tekeväni. Olisikohan asia toisin, jos olisin aikanaan itse päässyt steinerkouluun...
Lisää käsitöitä ja muutakin tulossa lähipäivinä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukisin mielelläni mielipiteesi tästä blogista. Voit myös jättää ehdotuksia siitä, mistä steinerpedagogiikkaan liittyvistä asioista haluaisit jatkossa lukea kirjoituksiani. Tai halutessasi voit vain jättää tervehdyksen, että olet käynyt täällä :-)