Muistelin tässä talvea 2010-2011, kun vanhempi tyttäremme kävi eskaria steinerpäiväkodissa. Hän on aina tykännyt piirtää ja värittää paljon. Eräänä päivänä hän esitteli minulle piirroksensa ja sanoi: "Äiti, minä tarvitsin tähän vihreää väriä eikä minulla ollut vihreää tussia, joten käytin sinistä ja keltaista". Eskarissa oli juuri samalla viikolla maalattu keltaisella ja sinisellä värillä.
Steinerpolkumme alkoi niin, että minä halusin laittaa vanhemman tyttäremme eskariin nimenomaan steinerpäiväkotiin. Kaikki - tai ainakin lähes kaikki - läheiset ympärilläni vastustivat aluksi ajatusta. Syitä oli useampia: pitkä kuljetusmatka, lähialueen kaverit eri eskarissa/koulussa (tämäkin siis oli aikuisten syy - tyttö itse ei sitä murehtinut) yms. Olin kuitenkin saanut eräältä tutulta tekstiviestimainoksia meitä lähimmän steinerkoulun tapahtumista jo silloin, kun vanhempi tyttäremme oli vauva ja asia oli kai jo siitä asti jotenkin hautunut mielessäni. Lisäksi olin suorittanut aikanaan Kasvatustieteen perusteet avoimeen yliopistoon ja tutustunut steinerpedagogiikkaan opinnoissani. Niinpä pidin pääni ja sain mitä halusin - tyttäremme aloitti eskarin steinerpäiväkodissa syksyllä 2010. Ei mennyt kovin kauaa, kun epäilijä/vastustaja toisensa jälkeen alkoi todeta, miten hyvää steinerpäiväkoti tyttärellemme teki. Niihin aikoihin tyttäremme mm. piirsi itse lehtiä ja saneli niiden tarinan aikuiselle, joka kirjoitti sen lehtiin. Tyttö nautti kovasti, kun sai viedä yhden näistä lehdistään steinerpäiväkotiinkin ja se luettiin siellä ääneen kaikille.
Kesällä 2011 nuorempi tyttäremme oli hiukan huolissaan siitä, että pitääkö hänen mennä uuteen tarhaan yksin ilman isosiskoa. Kun hänelle selitettiin, että isosisko menee kouluun, hän kysyi, että tuleeko äiti sitten hänen kanssaan tarhaan. Tyttö kuitenkin jäi päiväkotiin ihan hienosti, tosin silloin kun äiti vei, ei äiti olisi saanut lähteä pois... Tyttö valitti usein, että kukaan ei leiki hänen kanssaan ja että hän on päiväkodissa aina yksin. Päiväkodin henkilökunta alkoi kuitenkin kiinnittää asiaan todella hienosti huomiota ja rohkaisemaan tytärtämme liittymään toisten leikkeihin. He myös ohjasivat toisia lapsia pyytämään meidän tytärtämme omiin leikkeihinsä. Kyllä oli äidin hämmästys suuri, kun eräänä talviaamuna tyttö ei roikkunutkaan äidissä kiinni suupielet alaspäin, vaan sanoi suu korvissa: "Mene!" ja vilkutti. Kyseisenä aamuna eräs toinen keskiryhmän tyttö pyysi tyttäremme mukaan leikkiinsä melkein heti, kun päiväkodin pihaan pääsimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukisin mielelläni mielipiteesi tästä blogista. Voit myös jättää ehdotuksia siitä, mistä steinerpedagogiikkaan liittyvistä asioista haluaisit jatkossa lukea kirjoituksiani. Tai halutessasi voit vain jättää tervehdyksen, että olet käynyt täällä :-)